Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Lowry suurennuslasin alla

Lowry suurennuslasin alla

10 erikoista faktaa Kanadan valmentajasta

Julkaistu 23.12.2015 01:44 GMT+2 | Kirjoittaja Lucas Aykroyd
Tulevina viikkoina Dave Lowry tulee olemaan yksi Kanadan tarkimmin seuratuista miehistä valmentaessaan mestaruuden uusimiseen tähtäävää joukkuetta Helsingissä.

Onneksi WHL-joukkue Victoria Royalsin 50-vuotias käskyttäjä on tottunut olemaan suuren huomion kohteena. Paitsi että Lowry toimi viime tammikuussa Montrealissa ja Torontossa pidetyissä MM-kisoissa kultaa voittaneen Kanadan juniorimaajoukkueen apuvalmentajana, pelasi hän itse aikanaan 19 kautta NHL:ssä ja ylsi kahdesti Stanley Cupin finaaleihin - ensin Florida Panthersin kanssa vuonna 1996 ja sitten Calgary Flamesin paidassa vuonna 2004. Ennen kuin hän solmi sopimuksen Victorian kanssa, toimi hän Calgary Hitmenin päävalmentajana ja Calgary Flamesin apuvalmentajana.

Tässä 10 mielenkiintoista seikkaa Kanadan U20-maajoukkueen päävalmentajasta:

1) Tonniklubi

Lowry oli osallisena yhdessä historian surkeimmista NHL-kaupoista.

Kun Lowry kaupattiin St.Louisiin syyskuun 29.päivä vuonna 1988, ei vaikuttanut siltä, että Vancouver Canucks olisi luopunut mistään erityisen arvokkaasta pelaajasta. Olihan Canucks jo etukäteen kertonut Ontarion Sudburyssa syntyneelle ja kasvaneelle hyökkääjälle, ettei häntä suojeltaisi lähestyvässä waiver-draftissa - toisin sanoen, hänet saisi mikä tahansa NHL-joukkue vapaasti varata Canucksin riveistä. Niinpä Lowry sitten sysättiin armotta sivuun Minnesota-hyökkääjä Ernie Vargasin tieltä, jota silloinen Vancouverin urheilutoimenjohtaja Brian Burke kehui perin taklaavaksi ja maalintekoonkin toisinaan kykeneväksi pelaajaksi.

Mutta Lowry yllättikin liki koko kiekkoa seuraavan maailman ja pelasi kaiken kaikkiaan 1084 NHL-peliä urallaan jakaen loppujen lopuksi Theoren Fleuryn kanssa sijan 196. eniten otteluita pelanneiden pelaajien listalla.

Ja kuinkas kävikään Vargasin? No, hän ei koskaan esiintynyt taalajäillä. Nyt 51 vuoden iässä hän työskentelee amatööri pelaajatarkkailijana Minnesota Wildille.

2) Maaginen playoffs-kierros

Kuten kollegansa Chris Kontos Los Angelesin riveissä vuonna 1989 tai John Druce Washington Capitalsin paidassa vuonna 1990, Lowry äityi ennennäkemättömään maalintekovireeseen pudotuspeleissä keväällä 1996, jolloin hänen edustamansa Florida Panthers raivasi tiensä aina finaaliin asti, missä Colorado Avalanche osoittautui kuitenkin himpun verran paremmaksi.

Lowry jätti runkosarjassa maaleja tehtailleet joukkuetoverinsa, esimerkiksi Scott Mellanbyn ja Rob Niedermayerin, varjoonsa nakuttaessaan 22 ottelussa 10 maalia ja 7 syöttöpistettä. Etelä-Floridassa nousi todellinen kiekkokuume - Lowryn punaisesta pleijariparrasta tuli hänen käyntikorttinsa ja kun herra marssi paikallisen leipomoon, osoittivat muut asiakkaat seisaaltaan suosiotaan.

Erikoisen hänen suorituksestaan tekee se, että ennen tuota playoffs-kevättä, oli hän tehnyt urallaan ainoastaan viisi pudotuspelimaalia, eikä hän vuoden 1996 jälkeenkään onnistunut enää kuin vain kerran - vuonna 2000.

3) Perinteen ylläpitäjä

Tiesitkö, että Victoria Royalsin historian jokainen päävalmentaja on myös valmentanut Kanadan Nuorten maajoukkuetta?

Niin siis, Lowrylla on ollut vain yksi ja ainut edeltäjä - Marc Habsceid. Vuonna 1988 Olympialaisissa pelannut Marc Habscheidin teki aikanaan historiaa olemalla ensimmäinen pelaaja, joka sekä pelasi Kanadan alle 20-vuotiaiden joukkueessa (1982, kultaa) että valmensi sitä (2003, hopeaa). Kun sitten Habscheidin valmentama Chilliwack Bruins siirrettiin Victoriaan kaudeksi 2011-2013 ja sen nimi vaihdettiin Victoria Royalsiksi, tuli Habscheidista joukkueen ensimmäinen päävalmentaja. Hän luovuttuaan pestistään kauden päätyttyä oli Lowryn vuoro napata ohjat käsiinsä.

4) Konstaapeli Lowry?

Kun St.Louis passitti Lowryn IHL-joukkue Peoria Rivermeniin kaudeksi 1988-1989, harkitsi neljä vuotta ammattilaisjääkiekkoa pelannut hyökkääjä uransa lopettamista ja poliisiksi ryhtymistä. Hän kuitenkin punnitsi vaihtoehtojaan uudemman kerran ja päätti antaa itselleen uuden mahdollisuuden. 58 pelaamassaan IHL-ottelussa hän keräsi tehot 31+35, lunasti paikkansa jälleen St.Louisin miehistössä, eikä palannut alasarjoihin ennen kuin vasta kaudella 2002-2003, jolloin Calgary tiputti hänet AHL-joukkue Saint John Flamesiin.

5) Töitä joka taalan edestä

Kaudella 1999-2000 Lowry osoitti, kuinka hanakasti hän halusi yhä pelata NHL:ssa, ja hyväksyi liigan alhaisimman palkkatarjouksen. San Jose Sharks maksoi hänelle 150 000 dollaria - yhtä paljon kuin Dallas Stars maksoi tshekkihyökkääjä Pavel Pateralle, joka ei loppujen lopuksi montaa ottelua Dallasin riveissä pelannut. Korkeapalkkaisin pelaaja kyseisellä kaudella oli muuan toinen tshekkihyökkääjä, Jaromir Jagr, joka tienasi hulppeat 10 359 852 dollaria.

6) Legendojen kanssa hengailua

Lapsuudestaan lähtien Lowry on jatkuvasti törmäillyt lajin suurimpiin nimiin. Alla muutama esimerkki.

Edustaessaan ontariolaisen alasarjajoukkue Nepean Raidersin paidassa, Lowry pelasi legendaarisen Steve Yzermanin kanssa. Kun venäläinen pioneeri Igor Larionov murtautui Vancouver Canucksin pelaavaan kokoonpanoon vuonna 1989, oli Lowry hänen ketjukaverinsa.

Kun taas 80-loppu- ja 90-luvun alkupuolella St Louisin Brett Hull rikkoi 70 maalin rajapyykin kolmesti vierellään muuan sentteri Adam Oates, viiletti heidän vasemmalla laidallaan toisinaan myös Lowry.

Kanadalaishyökkääjä Doug Gilmourin kanssa tapaaminen päättyi kuitenkin perin murheellisesti, sillä sentterin ura päättyi epäonnekkaaseen törmäykseen Lowryn kanssa Toronton ja Calgaryn välisessä ottelussa vuonna 2003.

7) Mies lempinimeltään ”piiras”

Lowrya kutsuttiin lempinimellä ”piiras” läpi hänen NHL-uransa. Lempinimen alkuperä on kuitenkin yksi suuri mysteeri. Jossain on huhuttu, että se juontaisi juurensa hänen pyöreistä poskistaan juniorivuosinaan. Lowry itse on kuitenkin väittänyt sen viittaavan hänen matemaattisiin lahjoihinsa. Hänen entinen Calgaryn aikainen joukkuetoverinsa kerran letkauttikin: ”Mikäli Davea on uskominen, sillä oli jotain tekemistä piin kanssa, tiedäthän, 3.14 ja sitä rataa. Se kaiketi sai hänet vaikuttamaan nerolta.”

8) Huonekaverijuoruja

Nykyinen Flamesin apulaismanageri Craig Conroy paljasti Calgary Heraldissa vuonna 2013 surevansa sitä, että NHL:n vieraspelimatkojen huonetoverisysteemi lopetettiin. Hän kuitenkin lisäsi myös, että moisessa touhussa piili riskinsä, ja nostikin esille esimerkin huonekaveristaan Lowrysta:” Luulin, että hän pelleilee, kun kuulin hänen kuorsaavan ensimmäistä kertaa, mutta ei. Minun oli pakko hankkia korvatulpat! Oli oltava valmiina, kun se sitten alkoi, oli se äänekästä. Todella äänekästä. Et voi kuvitellakaan. Huh, uskomatonta.”

(Tottakai on otettava huomioon se, että Conroy edusti USA:ta vuoden 2004 MM-kisoissa ja vuoden 2006 Olympialaisissa, joten yllä oleva kommentti on voinut olla myös osa amerikkalaista propagandaa)

9) Erinomaiset lätkä-geenit.

Urheilu kulkee suvussa. Lowryn vaimo on Ironman-triathlonisti, mutta hänen poikansa seuraavat ylpeinä isänsä jalanjälkiä. Sentteri Adam Lowry, 22, pelaa toista kauttaan Winnipeg Jets -paidassa ja Joel Lowry, 25, solmi kahden vuoden sopimuksen Los Angeles Kingsin kanssa viime elokuussa. Tällä hetkellä hän pelaa kuitenkin AHL-joukkue Ontario Reignissä.

10) Kapinallinen

Kuinka ajat muuttuvatkaan! Vaikkei Lowrya tunnettukaan goonina, hän tappeli 55 kertaa NHL-uransa aikana mukaan lukien 25 kertaa hänen kahdella ensimmäisellä kaudellaan Vancouverissa. Kun nyt kuitenkin huippukiekkoilussa on vähitellen alettu jättää tappelut menneisyyteen, voi todeta, että alkavissa Nuorten MM-kisoissa Kanadan valmentaja tulee varmasti kieltämään suojattejaan pudottamasta hanskojaan.

 

Takaisin yhteenvetoon