Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Harjoituspelien ajat julki

Harjoituspelien ajat julki

MM-kunnon viimeistely tapahtuu harjoituspeleissä

Julkaistu 01.12.2015 12:15 GMT+2 | Kirjoittaja Organisaatio
MM-joukkueiden valmistautuminen vuoden kohokohtaan huipentuu harjoitusotteluihin. Nuoret Leijonat pelaa Hämeenlinnassa 21. ja Lahdessa 22. joulukuuta.

Tapaninpäivänä 26. joulukuuta käynnistyviin Nuorten MM-kisoihin valmistautuvat joukkueet viimeistelevät kisakuntoaan ennen MM-kisoja pelattavilla harjoitusotteluilla. Suomessa viidellä paikkakunnalla pelattavien yhdeksän OP Road to 2016 IIHF World Juniors -harjoitusottelun lisäksi harjoituspelejä pelataan Kanadassa, USA:ssa ja Ruotsissa.

Suomen Nuoret Leijonat kohtaa maanantaina 21.12. Hämeenlinnan Ritari-Areenassa klo 19 käynnistyvässä ottelussa Sveitsin. Päivää myöhemmin, tiistaina 22.12. klo 19 käynnistyvässä ottelussa vastassa on USA, ottelu pelataan Lahden Isku Areenassa.

Hallitsevan maailmanmestarijoukkue Kanadan matka MM-kisoihin alkaa Torontossa pelattavista otteluista, Suomeen saavuttuaan joukkue leireilee Imatralla jossa se kohtaa Valko-Venäjän ja Tshekin, kisapaikalla Helsingissä joukkue kohtaa Ruotsin 23. joulukuuta.

Harjoituspelien aikataulu

10.12.   18:00   Senica (Slovakia)   Slovakia  -  Saksa  
12.12.    19:30   Toronto (Kanada)   Kanada  -  CIS All-Stars  
13.12.   12:00   Toronto (Kanada)   Kanada  -  CIS All-Stars  
18.12.   19:00   Huddinge (Ruotsi)   Ruotsi  -  Tanska  
18.12.   19:00   Amherst (USA)   UMass Amherst  -  Yhdysvallat  
19.12.   19:00   Imatra    Kanada  -  Valko-Venäjä  
20.12.   17:00   Imatra    Kanada  -  Tshekki  
21.12.   16:00   Hämeenlinna    Ruotsi  -  Slovakia  
21.12.   19:00   Hämeenlinna    Suomi  -  Sveitsi  
22.12.   16:00   Lahti   Tshekki  -  Tanska  
22.12.   19:00   Lahti   Suomi  -  Yhdysvallat  
23.12.   15:00   Kisakallio   Sveitsi  -  Slovakia  
23.12.   19:00   Helsinki    Kanada  -  Ruotsi  
24.12.   12:00   Helsinki    Venäjä  -  Tanska  

Pääsyliput Suomessa pelattaviin OP Road to 2016 IIHF World Juniors -harjoitusotteluihin maksavat aikuisilta 10 ja lapsilta (7-15v) 5 euroa, Hämeenlinnassa ja Lahdessa hintaan sisältyy pääsy päivän molempiin otteluihin. Hämeenlinnan, Lahden ja Helsingissä pelattavaan Kanada-Ruotsi otteluun liput voi ostaa ennakkoon Lippupisteen myyntikanavista, Imatran otteluihin 13.12. Ketterä-Hunters -pelistä. Hallien lipunmyynti avautuu ottelupäivinä tuntia ennen päivän ensimmäisen ottelun alkua, Kisakallion 23.12. pelattavaan otteluun on vapaa pääsy. Jouluaattona pelattavaan Venäjä-Tanska -otteluun ei joulun vuoksi myydä lippuja
.

 

Takaisin yhteenvetoon