Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Suomi juhli turnausvoittoa

Suomi juhli turnausvoittoa

Kotikisojen alkuun alle 50 päivää

Julkaistu 11.11.2015 14:25 GMT+2 | Kirjoittaja Martin Merk
Viime viikon maaottelutauolla pelattiin viimeiset ottelut ennen tapaninpäivänä Helsingissä alkavia MM-kisoja. Suomi voitti kaikki kolme otteluaan.

MM-kisoihin valmistavalla viimeisellä maaottelutauolla pelattiin neljä neljän joukkueen turnausta. Suomi isännöi omaa turnaustaan Tampereella ja Hämeenlinnassa. Nuoret Leijonat olivat lyömättömiä viikonlopun kolmessa ottelussaan. Ensin Tampereella kaatuivat Tshekki (3-2) ja Venäjä (2-0) ja isänpäivänä Hämeenlinnassa Ruotsi (4-1).

Suomi varmisti turnausvoittonsa kaatamalla Ruotsin viimeisessä ottelussaan. Jesse Puljujärvi vei Suomen johtoon toisessa erässä ylivoimalla ja Patrik Laine viimeisteli kaksi seuraavaa osumaa. Ottelun lopussa Kasper Björkqvist kaunisteli vielä lukemia Ruotsin yrittäessä kavennusta ilman maalivahtia. Suomen maalivahti Veini Vehviläinen torjui ottelussa 26 kertaa.

Kotiturnaus oli pelaajille viimeinen mahdollisuus maajoukkuepaidassa vakuuttaa valmentajansa ja tulla valituksi MM-kisamiehistöön. Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen lienee tyytyväinen viikonlopun antiin, sillä joukkue päästi kolmessa ottelussaan vain kolme maalia omaan verkkoon ja sen tekemissä yhdeksässä maalissa oli kuusi eri viimeistelijää.

Suomessa pelatun turnauksen pistepörssin kolmen kärjen valloittivat ruotsalaiset: Robin Kovacs (3+1), Axel Holmström (2+2) ja Oskar Lindblom (1+2). Suomi vei ykköspaikan maalivahtien tilastossa Emil Larmin pelattua nollapelin Venäjää vastaa (torjuntaprosentti 100). Myös Veini Vehviläisen torjuntaprosentti oli komea, 94,0 %.

Muissa viikonlopun turnauksissa voiton veivät Slovakia, Latvia ja Ranska. Slovakia kohtasi kotiturnauksessaan Norjan, Sveitsin ja Saksan voittaen kaikki ottelunsa. Myös Latvia otti täyden pistepotin voittamalla Valko-Venäjällä pelatussa turnauksessa isäntäjoukkueen lisäksi Itävallan ja Tanskan. Ranskassa pelatussa turnauksessa voittoa juhlivat isännät. Ranska nappasi kolme pistettä otteluistaan Sloveniaa ja Italiaa vastaan. Unkarin se kukisti jatkoajalla.

Nuorten MM-kisat alkavat Helsingissä tapaninpäivänä 26.12. Otteluohjelman voit katsoa täältä. Lipunmyynnistä vastaa Lippupiste.

Suomi valmistautuu MM-kotikisoihin pelaamalla vielä kaksi ottelua ennen kisojen alkua. Se kohtaa Sveitsin 21.12. Hämeenlinnassa ja USA:n 22.12. Lahdessa.

Neljän maan turnausten tulokset, marraskuu 2015

Neljän maan turnaus – Tampere ja Hämeenlinna

6.11.

 

Ruotsi

 -

Venäjä

 

2-3 JA

6.11.

 

Suomi

 -

Tshekki

 

3-2

7.11.

 

Suomi

 -

Venäjä

 

2-0

7.11.

 

Tshekki

 -

Ruotsi

 

0-6

8.11.

 

Venäjä

 -

Tshekki

 

2-3

8.11.

 

Suomi

 -

Ruotsi

 

4-1

             

Sijoitukset: 1. Suomi 9 pistettä, 2. Ruotsi 4 p., 3. Tshekki 3 p., 4. Venäjä 2 p.

             

Neljän maan turnaus – Poprad, Slovakia

   

5.11.

 

Norja

 -

Sveitsi

 

1-2 VL

5.11.

 

Slovakia

 -

Saksa

 

2-1

6.11.

 

Saksa

 -

Norja

 

4-3

6.11.

 

Slovakia

 -

Sveitsi

 

3-2

7.11.

 

Sveitsi

 -

Saksa

 

1-2 VL

7.11.

 

Slovakia

 -

Norja

 

5-2

             

Sijoitukset: 1. Slovakia 9 pistettä, 2. Saksa 5 p., 3. Sveitsi 3 p., 4. Norja 1 p.

             

Grodno Cup – Grodno, Valko-Venäjä

5.11.

 

Latvia

 -

Itävalta

 

3-1

5.11.

 

Valko-Venäjä

 -

Tanska

 

3-4

6.11.

 

Tanska

 -

Latvia

 

1-5

6.11.

 

Itävalta

 -

Valko-Venäjä

 

1-6

7.11.

 

Itävalta

 -

Tanska

 

1-2

7.11.

 

Valko-Venäjä

 -

Latvia

 

2-5

             

Sijoitukset: 1. Latvia 9 pistettä, 2. Tanska 6 p., 3. Valko-Venäjä 3 p., 4. Itävalta 0 p.

             

Neljän maan turnaus – Vaujany, Ranska

   

5.11.

 

Unkari

 -

Italia

 

2-1

5.11.

 

Ranska

 -

Slovenia

 

6-1

6.11.

 

Italia

 -

Slovenia

 

2-3

6.11.

 

Unkari

 -

Ranska

 

2-3 JA

7.11..

 

Unkari

 -

Slovenia

 

3-1

7.11.

 

Ranska

 -

Italia

 

5-1

             

Sijoitukset: 1. Ranska 8 pistettä, 2. Unkari 7 p., 3. Slovenia 3 p., 4. Italia 0 p.

 

Takaisin yhteenvetoon