Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

“Ei paineita”

“Ei paineita”

USAn valmentaja Ron Wilson on nähnyt kaiken

Julkaistu 03.01.2016 22:04 GMT+2 | Kirjoittaja Risto Pakarinen
Ron Wilson muistelee mielellään syyskuuta 1996 jolloin hänen valmentamansa USA voitti Kanadan World Cupin finaalissa.

Wilson oli jo tuolloin kokenut NHL-valmentaja, jolla oli takana kolme vuotta apuvalmentajana Vancouverissa ja kolme päävalmentajana Anaheimissa. Hän oli myös valmentanut kaksissa ja pelannut neljissä MM-kisoissa. Tämän jälkeen Wilson on valmentanut kaksissa olympialaisissa ja 2004 World Cupissa, mutta sitten vuonna 2012 Torontosta saamiensa potkujen jälkeen Wilson on pysytellyt pois jääkiekosta.

Mutta nyt hän on jälleen kuviossa, valmentamassa joukkoa nuorukaisia joista vain kaksitoista oli syntynyt 1996 World Cupin aikana.

“Vaikka jotkut asiat ovat muuttuneet, nuoret ovat nuoria. On ollut hienoa valmentaa heitä, heillä on intoa ja valmentaminen on taas kivaa.”

“Pelaajat ovat vielä raakileita ja halukkaita oppimaan, mistä itse nautin kovasti. He haluavat kehittyä ja tekevät kaikkensa joukkueen eteen, mikä helpottaa omaa työtäni,” Wilson sanoo.

Ja valmentajalla on syytäkin olla tyytyväinen. USA on selvittänyt tiensä neljän parhaan joukkoon, seitsemän maalia tehnyt Auston Matthews johtaa turnauksen maalipörssiä ja maalivahti Alex Nedeljkovic komeilee torjuntatilaston kärjessä torjuntaprosentilla 95.35. Joukkue on Ruotsin kanssa jaetulla toisella sijalla tehtyjen maalien määrässä: USA on maalannut 25 kertaa, maaleja eniten tehtaillut Suomi 29. Alivoimapelaaminen on turnauksen kolmanneksi parasta (91.67), mutta ylivoimalla joukkue on sijalla kuusi (22.73).

“Olemme pelanneet hyvin, toistaiseksi olemme hävinneet vain Ruotsille ja sekin ottelu olisi ollut voitettavissa.”

USA eteni semifinaaleihin Venäjää vastaan ilman suurempia draamoja. Ainoa totuttelun paikka on muutto Hartwall Arenalle, jossa kaukalo on suurempi kuin Helsingin jäähallissa.

“Joukkueemme sopeutuu tilanteeseen nopeasti, joten en usko totutteluun menevän yhtä harjoitusta kauempaa,” Wilson arvioi, eikä tiivistahtisessa turnauksessa juuri jääkään aikaa totutteluun.

“Olemme yhdessä kolmisen viikkoa, mikä on lyhyt aika. Oma vahvuuteni on aina ollut joukkueen rakentaminen lyhyessä ajassa,” Wilson kertoo.

“Minulla ei ole paineita koska olen jo voittanut paljon, tämä on hauskaa. Nuoremmilla on enemmän paineita, he ovat vasta uriensa alkuvaiheessa. Olemme pelanneet todella hyvin tässä turnauksessa.”

 

Takaisin yhteenvetoon