Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Sveitsin huippulupaus

Sveitsin huippulupaus

Nico Hischier Roman Josin jalanjäljillä

Julkaistu 02.01.2016 10:22 GMT+2 | Kirjoittaja Martin Merk
16-vuotias hyökkääjä Nico Hischierin ennustetaan olevan vuoden 2017 NHL Entry Draftin sveitsiläisnimi.

Maanantaina 17 vuotta täyttävä on Sveitsin joukkueen nuorin ja MM-kisojen toiseksi nuorin pelaaja, vain Tanskan joukkueen Rondbjerg on Hischieriä nuorempi. Pelkästään tämä osoittaa, mitkä odotukset nuorukaiseen kohdistuvat.

“Olen iloinen kun pääsin pelaamaan Nuorten MM-kisoihin. Olin mukana joukkueessa jo aiemmin ja on hienoa, että kisapaikka aukesi, ” sanoi Hischier.

“Kerään kisoista kokemuksia. Olen täällä pelaamassa ja näyttämässä mihin pystyn, hankkimassa kokemusta ja pitämässä hauskaa. Meiltä turnaus ei ole sujunut varsin hyvin, mutta nyt pitää yrittää parhaansa tässä tilanteessa.”

Sveitsin joukkueessa pelaa monta pelaajaa jotka olivat mukana jo viime vuoden kisoissa. Toiveet neljännesfinaalipaikasta olivat korkealla, mutta joukkue hävisi jälleen ratkaisevan pelin Tanskaa vastaan.

“Uskoimme kisojen alussa kovasti mahdollisuuksiimme, mutta tämä on tiukka ja kovatasoinen turnaus. Alussa olimme ehkä hieman hermostuneita emmekä pelanneet parasta kiekkoa. Tanskaa vastaan meillä ei ollut mukana myöskään tuuria, toisin kuin harjoituspeleissä,” Hischier analysoi.

“Ilman kurinalaista peliä ei voi voittaa, se on hyväksyttävä. Uskon, että jos karsintasarjassa pelaamme joukkueena pystymme säilyttämään paikkamme tällä sarjatasolla.”

Sveitsi pelaa paras kolmesta -menetelmällä pelattavan karsintasarjan Valko-Venäjää vastaan. Vuosi sitten karsintasarjassa niin ikään pelannut Sveitsi onnistui tuolloin säilyttämään paikkansa MM-kisojen korkeimmalla tasolla voittamalla Saksan suoraan kahdessa ottelussa.

Nuoresta iästään huolimatta Hischier ei tunne itseään joukkueen nuorimmaksi pelaajaksi. “Minut hyväksytään sellaisena kuin olen, ikään katsomatta.”

Tällä hetkellä Hischierin keskittyy joukkueensa kanssa täysillä edessä oleviin otteluihin Valko-Venäjää vastaan. Vapaa-aikansa hän viettää joukkuekavereidensa kanssa ja on ehtinyt kisojen aikana tutustua myös kisakaupunki Helsinkiin.

“Tämä on kaunis kaupunki jossa tapahtuu paljon. En ole käynyt turistinähtävyyksissä mutta kaupoissa olen pyörähtänyt,” Hischier kertoo.

Kahden pelittömän päivän jälkeen Hischier hyppää taas lauantaina ilomielin kaukaloon ja kantaa varmasti kortensa kekoon, jotta Sveitsi nähdään vuoden päästä Nuorten MM-kisoissa Montrealissa ja Torontossa.

 

Takaisin yhteenvetoon