Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Helsingille Euroopan ennätys

Helsingille Euroopan ennätys

Katsojia nyt 68 % enemmän kuin Malmössä 2014

Julkaistu 31.12.2015 12:03 GMT+2 | Kirjoittaja Martin Merk
Ruotsin Malmössä järjestetyt Nuorten MM-kilpailut teki Euroopassa järjestettyjen Nuorten MM-kilpailujen yleisöennätyksen.

Nyt Suomi ottanee ennätyksen takaisin itselleen.

Suomalaisfanit muistavat kahden vuoden takaiset Nuorten MM-kilpailut hyvin, koska Suomi voitti 16 vuoden tauon jälkeen MM-kultaa. Kultamitalista vielä paremman teki se, että Suomi kaatoi Ruotsin näiden omalla maaperällä.

Ruotsin Malmössä järjestetyt MM-kilpailut kuitenkin rikkoivat Suomen hallussaan olleen Euroopassa järjestettyjen Nuorten MM-kilpailujen yleisöennätyksen. Malmössä katsojia oli yhteensä 144 268, mikä rikkoi niukasti vuonna 1998 Helsingissä ja Hämeenlinnassa järjestettyjen kilpailujen nimissä olleen Euroopan ennätyksen.

Nyt meneillään oleviin Nuorten MM-kilpailuihin Suomen Jääkiekkoliitto otti tavoitteekseen ottaa ennätys jälleen itselleen ja houkutella paikalle runsaasti ulkomaalaisia kannattajia, muitakin kuin kanadalaisia.

Neljä viikkoa ennen kisoja lippuja oli myyty 120 000, muutama kuukausi aiemmin pääsihteeri Timo Bäckman kertoi IIHF.comille: ”Jääkiekko on kilpalaji, ja meidän tavoite on saada yli 150 000 katsojaa.”

Nyt näyttää sille, että Suomi tulee tekemään uuden Euroopan ennätyksen. Kuudentoista ottelun jälkeen otteluita on seurannut 104 875 katsojaa, keskiarvo on ollut 6 554. Katsojia on jo nyt ollut 68 prosenttia enemmän kuin Ruotsin-turnauksessa vastaavaan aikaan.

Uusi ennätys on mahdollista tehdä jo puolivälieräpeleissä, ja mahdollista on myös se, että turnauksen aikana rikotaan 200 000 katsojan raja. Pohjois-Amerikassa järjestetyissä MM-kilpailuissa tähän on pystytty seitsemän kertaa.

Helsingin ja Malmön suuret yleisömäärät ovat osoitus siitä, että Nuorten MM-kilpailuista on kasvanut suuri tapahtuma Euroopassakin.

Top-8 korkeimmat yleisömäärät Euroopassa pelatuissa Nuorten MM-kilpailuissa (vuoteen 2015 mennessä)
1. Malmö, Ruotsi, 2014, 144,268 yhteensä, 4,653 keskiarvo
2. Helsinki & Hämeenlinna, Suomi, 1998, 139,680 yhteensä, 4,108 keskiarvo
3. Helsinki & Hämeenlinna, Suomi, 2004, 116,556 yhteensä, 3,760 keskiarvo
4. Pardubice & Hradec Kralove, Tshekki, 2002, 111,128 yhteensä, 3,268 keskiarvo
5. Ufa, Venäjä, 2013, 110,175 yhteensä, 3,554 keskiarvo
6. Pardubice & Liberec, Tshekki, 2008, 103,179 yhteensä, 3,328 keskiarvo
7. Moskova & Podolsk, Venäjä, 2001, 84,100 yhteensä, 2,474 keskiarvo
8. Leksand & Mora, Ruotsi, 2007, 63,493 yhteensä, 2,048 keskiarvo

Top-8 korkeimmat yleisömäärät Nuorten MM-kilpailuissa kautta aikojen
1. Ottawa, Kanada, 2009, 453,282 yhteensä, 14,622 keskiarvo
2. Calgary & Edmonton, Kanada, 2012, 444,718 yhteensä, 14,345 keskiarvo
3. Toronto & Montreal, Kanada, 2015, 336,370 yhteensä, 12,212 keskiarvo
4. Buffalo & Niagara, Kanada, 2011, 331,297 yhteensä, 10,687 keskiarvo
5. Vancouver, Kelowna & Kamloops, Kanada, 2006, 325,138 yhteensä, 10,488 keskiarvo
6. Saskatoon & Regina, Kanada, 2010, 301,944 yhteensä, 9,740 keskiarvo
7. Halifax & Sydney, Kanada, 2003, 242,173 yhteensä, 7,812 keskiarvo
8. Grand Forks & Thief River Falls, USA, 2005, 193,256 yhteensä, 6,234 keskiarvo

 

Takaisin yhteenvetoon