Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Tutustu Helsinkiin

Tutustu Helsinkiin

Kulttuuria, musiikkia ja taidetta

Julkaistu 24.12.2015 12:48 GMT+2 | Kirjoittaja Organisaatio
Kisoja isännöivä Helsinki tarjoaa kisavierailleen jääkiekon lisäksi paljon nähtävää ja koettavaa.

Tapaninpäivänä käynnistyvien Nuorten MM-kisojen lisäksi Helsingissä tapahtuu joulun ja loppiaisen välillä monenlaista. Vapaa-aikaa voi viettää taiteen, kulttuurin tai urheilun parissa. Jokainen löytää varmasti mieleistään tekemistä, kun kiekkoviihdettä ei ole tarjolla.

Perinteisiä joulun ajan tapahtumista mainittakoon Helsingin joulumaailma. Kolmen sepän aukion iloisessa tunnelmassa voi nauttia erilaisista jouluisista esityksistä. Kauniit myyntimökit tarjoavat maukkaita jouluisia suosikkeja sekä makeita, suussa sulavia herkkuja. Senaatintorilla on puolestaan mahdollista päästä joulun tunnelmaan vierailemalla Tuomaan Markkinoilla, joilta löytää niin perinteisiä kuin uudempia lahjaideoita kotiin viemisiksi. Vanhan ylioppilastalon Joulutori noudattelee pitkälti perinteitä myös tänä vuonna. Tarjolla on kotimaista käsityötä ja designia.

Uusi vuosi vaihtuu tuttuun tapaan Senaatintorilla, jossa nähdään muun muassa Kansallisbaletin esitys. Juhlakansaa viihdyttää Maija Vilkkumaa ja ilta huipentuu JoHo Pyron suunnittelemaan musiikki-ilotulitukseen, jonka jälkeen tanssit jatkuvat vielä klo 00.30 saakka.

Tarkemmat tiedot esityksistä, näyttelyistä ja aukioloajoista löydät jokaisen tahon omalta sivulta tai eri tapahtumat koottuna Visit Helsinki (www.visithelsinki.fi) –sivustolta.

 

Takaisin yhteenvetoon