Kansainvälinen Jääkiekkoliitto

Suter Valko-Venäjän tuho

Suter Valko-Venäjän tuho

Sveitsi säilytti paikkansa, Valko-Venäjä putoaa

Julkaistu 03.01.2016 18:54 GMT+2 | Kirjoittaja Lucas Aykroyd
Sveitsi voitti karsintasarjan toisen ottelun maalein 6-2, mikä tarkoittaa että Valko-Venäjä tippuu ensi vuodeksi I divisioonaan.

Sveitsin Pius Suter taiteili ottelussa hattutempun, ja kaksi maaleista kirjattiin yhdeksän sekunnin sisään. Suterin pikamaalit sivuavat kanadalaishyökkääjä Dave Gagnerin vuoden 1983 Nuorten MM-kisojen ennätystä yksittäisen pelaajan nopeimmin tekemistä maaleista (28.12.1983 Kanadan voitto Sveitsistä maalein 12-0).

"En tiennytkään tätä, onpa hienoa,” Suter sanoi.

Sveitsi voitti myös ensimmäisen karsintasarjan ottelunsa Valko-Venäjää vastaan, Helsingin Jäähallissa lauantaina pelattu ottelu päättyi maalein 5-1. Kaksi voittoa toi Sveitsille paikan vuoden 2017 Nuorten MM-kisoihin, joissa Sveitsi pelaa Montrealin alkusarjalohkossa.

Sveitsi on nyt sijoittunut valmentaja John Fustin johdolla kahtena vuonna peräkkäin yhdeksänneksi Nuorten kisoissa. Sijoitus tuskin täyttää toiveita, mutta on parempi vaihtoehto kuin putoaminen. Edellisen kerran Sveitsi on pelannut I divisioonassa vuonna 2009.

"Olimme jo lähellä neljännesfinaalipaikkaa, mutta emme lopulta yltäneet siihen," puolustaja Jonas Siegenthaler sanoi. "Olimme pettyneitä mutta halusimme voittaa karsintasarjan kahdessa ottelussa ja siinä onnistuimme."

Sweitsin menestystoiveet kokivat kolauksen, kun kolme pelaaja sai pelikiellon joukkueen avausottelussa Ruotsia vastaan. Tämä käy opetuksena vastaisuuden varalle.

Sveitsiläispelaajista Noah Rod ja Calvin Thurkauf keräsivät molemmat ottelussa tehopisteet 1+1. Dario Meyer maalasi kerran, Denis Malgin keräsi kolme ja Tino Kessler kaksi syöttöpistettä mieheen.

Valko-Venäjä esiintyi alle 20-vuotiaiden MM-kisojen korkeimmalla tasolla edellisen kerran vuonna 2007. Maa on onnistunut säilyttämään paikkansa korkeimmalla tasolla vain vuosien 2001 ja 2003 välillä, muutoin vierailut ovat jääneet vuoden mittaiseksi.

"Tästä turnauksesta ei jää juurikaan positiivisia muistoja mieleen,” Valko-Venäjän Malinovski sanoi ottelun jälkeen. "Me hävisimme."

Kummankin joukkueen turnauksen nkolme parasta pelaajaa palkittiin ottelun jälkeen. Sveitsiltä palkitut olivat Noah Rod, Simon Kindschi ja Pius Suter. Valko-Venäjältä palkinnot pokkasivat Ivan Kulbakov, Vladislav Goncharov ja Artemi Chernikov.

 

Takaisin yhteenvetoon