Lue lisää
Huikeat TV-luvut
45% suomalaisista katsoi finaalin
Julkaistu 08.01.2016 11:33 GMT+2 | Kirjoittaja


Nuorten MM-kisojen finaali oli menestys paitsi Suomen joukkueelle, myös kisat suomalaisille televisioineelle Ylelle.
Täysi “arena”
Suomalaiset juhlistivat maailmanmestareita
Julkaistu 07.01.2016 18:36 GMT+2 | Kirjoittaja


Yli 20 asteen pakkanen ei saanut suomalaisfaneja hyytymään, Nuorten Leijonien torijuhlaan saapui arvioiden mukaan jopa 13 000 ihmistä.
Lue lisää
Kapanen vie Suomen kultaan
Suomen edellinen mestaruus vuodelta 2014
Julkaistu 06.01.2016 04:19 GMT+2 | Kirjoittaja

Trilleri päättyy Suomen kultajuhliin jatkoajalla ajassa 1.33, kun Kasperi Kapanen johdattaa Suomen 4-3 -voittoon Venäjästä.
Lue lisää
-
215 225 fania Helsingissä Helsingin Nuorten MM-kisoissa tehtiin uusi Euroopan kävijäennätys. Otteluja seurasi yhteensä 215 225 fania, keskimäärin 7 174.
-
Puljujärvi MVP, paras hyökkääjä Turnauksen parhaat pelaajat on valittu sekä direktoraatin että tiedotusvälineiden toimesta.
-
2017 ryhmät selvillä Helsingin MM-kisojen kultaottelun jälkeen varmistui Montrealissa ja Torontossa pelattavien vuoden 2017 MM-kisojen alkusarjan lohkojako.
-
Bjork maalasi kahdesti Ruotsi kärsi Nuorten MM-kisojen mitalipeleissä kaikkien aikojen suurimman tappionsa, kun USA jyräsi sen pronssiottelussa maalein 8-3.
-
2016 Nuorten MM-kisat menestys Rene Fasel, Frank Gonzalez ja Kalervo Kummola kertoivat onnistuneista 2016 nuorten MM-kisoista ennen mitalipelien alkua.
-
Uusintaottelu Kahdeksan päivää sitten Suomen ja Venäjän ottelu alkusarjassa oli vuoristorata. Suomen 3-1 -johto kääntyi 4-6 -tappioksi.
-
Rantanen innoissaan Tähän mennessä Suomen joukkueesta on otsikoissa esiintynyt lähinnä ketju Puljujärvi - Aho - Laine. Nyt myös Mikko Rantanen nosti tasoaan oikealla hetkellä.
-
Venäjä eteni finaaliin Kaksi nopeaa maalia ottelun toisessa erässä ratkaisija voiton sitkeälle Venäjälle maalein 2-1.
- Nuoret Leijonat finaaliin 04.01.2016 Kisaisännät voitti Ruotsin 2-1
- Matkalla sankaruuteen 04.01.2016 Kamenev haluaa mitaleille
- Keskittyneenä peliin 04.01.2016 Söderström ei murehdi Suomen tehoketjua
- William Nylander ei pelaa 03.01.2016 Myös Ollas Mattsson ulkona turnauksesta
- 6-5 on taikaa 03.01.2016 Suomi maalikarkeloissa
- “Ei paineita” 03.01.2016 USAn valmentaja Ron Wilson on nähnyt kaiken
- Suter Valko-Venäjän tuho 03.01.2016 Sveitsi säilytti paikkansa, Valko-Venäjä putoaa
- Ilmiömäinen Matthews 02.01.2016 Auston Matthewsin hattutemppu vei USA:n jatkoon
- Suomi kaatoi Kanadan 02.01.2016 Laine tehoili Suomen jatkoon puolivälierässä
- Ruotsi semifinaaleihin 02.01.2016 Soderstromin toinen
- Sveitsi otti ohjat 02.01.2016 Ensimmäinen voitto karsintasarjassa
- Venäjä vältti pettymyksen 02.01.2016 Kamenevin jatkoaikamaali eliminoi sisukkaan Tanskan
- Sveitsin huippulupaus 02.01.2016 Nico Hischier Roman Josin jalanjäljillä
- Kuka voittaa neljännesfinaaleissa? 01.01.2016 "Kuolemanottelut" Helsingissä
- Nuorten MM-trivia 01.01.2016 Kymmenen kysymystä, kolme palkintoa
- Catch the Game 01.01.2016 Kisabiisissä mystistä heimotunnelmaa
- Venäläinen cowboy 01.01.2016 Fazleyev oppii Pohjois-Amerikassa jääkiekkoa ja elämää
- Ruotsi jyräsi Kanadan 01.01.2016 Kanadalle 2 tappiota alkulohkossa ensi kerran sitten vuoden 98
- Neljännesfinaaliparit selvillä 31.12.2015 Suomi kohtaa Kanadan toisessa iltaottelussa
- Jess!(e) ja pojat voittoon! 31.12.2015 Puljujärvi osui kahdesti, Suomi upotti Tshekin
- USA voittoon Tanskasta 31.12.2015 USA A-lohkon toinen ja Tanska neljäs
- Venäjä B-lohkon ykkönen 31.12.2015 Rykov napautti voittomaalin Slovakiaa vastaan
- Helsingille Euroopan ennätys 31.12.2015 Katsojia nyt 68 % enemmän kuin Malmössä 2014
- Sveitsiläiset polvillaan 31.12.2015 USA jyräsi Sveitsin jäähän
- Puljujärven vitja ratkaisi 31.12.2015 Suomi nousi takaa ohi Slovakian
- Lämpimät hyvästit Teemulle 30.12.2015 Suuret tunteet saattelivat paidan kattoon
- Ruotsi kaatoi Tanskan 30.12.2015 Kempe johdatti 5-0-voittoon
- Valko-Venäjälle ei voittoja 30.12.2015 Tshekki maalasi kolmasti päätöserässä
- A. Nylander iskussa 30.12.2015 Alexander, muutakin kuin veli ja poika
- Teemun 10 huippuhetkeä 30.12.2015 Suomen ykköstykin maineteot eletään uudelleen
- Kanada vältti häviön täpärästi 30.12.2015 Pitkään johtanut Sveitsi kaatui voittolaukauksilla
- Valkopaitainen kone 29.12.2015 Venäjä kaatoi Velko-Venäjän helposti 4-1
- Takaisin hyökkäyksessä 29.12.2015 Pastrnak lisää Tshekin tulivoimaa
- Numerossa 13 on taikaa 29.12.2015 Pysyykö Näslundin maaliennätys ennallaan?
- Tanskalaiset nujerrettu 28.12.2015 Kanada laukoi 58 kertaa ja löi Tanskan 6-1
- Venäjä karjui Suomen nurin 28.12.2015 Isäntien 3-1 johto haihtui, Venäjä yhä voittamaton
- Ruotsi kaatoi USA:n 28.12.2015 Söderström varmisti ruotsalaisten voiton
- Tshekki nollasi Slovakian 28.12.2015 Pastrnak iski maalin, Vanecekille nollapeli
- Huomion keskipiste 28.12.2015 Suomen Sebastian Aho loistaa jälleen
- Tshekki sai vahvistuksen 28.12.2015 Pastrnak joukkueeseen maanantaina
- Tanska shokeerasi Sveitsin 27.12.2015 Vajaamiehinen Sveitsi tappioon
- Slovakia puristi voiton 27.12.2015 Kova yritys ei riittänyt, Valko-Venäjälle taas tappio
- Supertriolle kunnianosoitus 27.12.2015 Tupun, Hupun ja Lupun numerot jäädytettiin
- USA päihitti Kanadan 26.12.2015 Belpedion myöhäinen maali takasi voiton
- Suomi vakuuttavaan voittoon 26.12.2015 Puljujärvi maalasi kahdesti
- Ruotsi selvästi parempi Sveitsiä 26.12.2015 Nylander ja Kempe loukkaantuivat
- Georgiev Venäjän sankari 26.12.2015 Venäjä voitti Tshekin rankkarikisassa
- Mitalijahtiin kotikaukalossa 26.12.2015 Suomi janoaa menestystä Nuorten MM-kilpailuissa
- A-lohkossa menestyjiä 26.12.2015 USA, Kanada ja Ruotsi ovat jälleen suosikkeja
- Kultaiset muistot 25.12.2015 USA palaa mestaruusmaisemiin
- Pelaajat rekisteröity 25.12.2015 Nuorten MM-kisat käynnistyvät
- Katsaus kokoonpanoihin 25.12.2015 Suurin osa joukkueista nimesi kokoonpanonsa
- Tutustu Helsinkiin 24.12.2015 Kulttuuria, musiikkia ja taidetta
- Ruotsin Aho ulkona 24.12.2015 Ruotsalaispuolustaja loukkaantui
- USA valmiina kisoihin 23.12.2015 Avausvastustajana Kanada
- Suomi julkisti MM-miehistönsä 23.12.2015 Rantanen liittyy joukkueeseen tänään
- Lowry suurennuslasin alla 23.12.2015 10 erikoista faktaa Kanadan valmentajasta
- Oman tiensä kulkija 22.12.2015 Auston Matthews valmistautuu Sveitsissä NHL:ään
- Mahdollisuus loistaa 22.12.2015 Zacha haluaa johdattaa Tshekin menestykseen
- Ylen lähetykset kotikisoissa 21.12.2015 Näin seuraat Nuorten MM-kisoja kotikatsomosta
- Kanadan joukkue selvillä 21.12.2015 23 pelaajan ryhmä kasassa Helsingin MM-kisoihin
- Avajaispäivä lähestyy 21.12.2015 Tasavallan presidentti avaa Nuorten MM-kisat
- Kummalle revanssi 19.12.2015 Ystävykset vastakkain MM-kisoissa
- Melkein valmis 19.12.2015 USA karsi leiriryhmäänsä, mukana 24 pelaajaa
- Suomalaiset juniorit vahvoilla 19.12.2015 Useita potentiaalisia ykköskierroksen varauksia
- Virtanen Kanadan ryhmään 14.12.2015 MM-kisarosteria viimeistellään
- Ristolainen rokkaa 11.12.2015 Nuorten Leijonien MM-sankari huippuvireessä
- 31 pelaajaa leirille 10.12.2015 Valko-Venäjä valmistautuu Nuorten MM-kisoihin
- Lisää rostereita selvillä 08.12.2015 Venäjän, Slovakian ja Tanskan leiriryhmät kasassa
- USA:lta alustava rosteri 08.12.2015 29 pelaajaa kokoontuu harjoitusleirille Bostoniin
- Sveitsin leiriryhmä kasassa 08.12.2015 26 pelaajasta 10 mukana jo 2015 MM-kisoissa
- Kutsu kävi 26 pelaajalle 07.12.2015 Ruotsilla vahva ryhmä kasassa
- Nuoret Leijonat leirille 07.12.2015 MM-isäntien leiriryhmä julkistettu
- 2018 MM-kisat Buffaloon 06.12.2015 Ulkoilmaottelu osana kisatapahtumaa
- 34 pelaajaa taistelemaan 05.12.2015 Valmentaja Petr nimesi leiriryhmän
- Kanada valitsi 30 pelaajaa 05.12.2015 Puolustavan mestarin MM-leiri alkaa
- Harjoituspelien ajat julki 30.11.2015 MM-kunnon viimeistely tapahtuu harjoituspeleissä
- #11, #16 & #26 jäädytetään 30.11.2015 Kisat käyntiin ikimuistoisella tavalla
- Finaali loppuunmyyty 30.11.2015 Yli 120,000 pääsylippua myyty
- 2 x Nylander? 27.11.2015 Veljekset haluavat pelaamaan Helsinkiin
- Takaisin Helsingissä 19.11.2015 Kuudennet Nuorten MM-kisat Helsingissä
- Suomi juhli turnausvoittoa 11.11.2015 Kotikisojen alkuun alle 50 päivää
- #8 Hartwall Arenan kattoon 08.11.2015 MM-kisojen suojelija Selänteen paita jäädytetään
- MM-kisat televisiossa 30.10.2015 Yle näyttää Suomen ottelut suorana
- Tuomarit nimetty 24.10.2015 22 pää- ja linjatuomaria Helsinkiin
- Pulkkinen odottaa MM-kisoja 23.10.2015 Omalla uralla askel eteenpäin?
- Yli 70 000 lippua myyty 20.10.2015 Myös ulkomaisia kisaturisteja tulossa paljon
- Voita lippuja! 15.10.2015 Jaa kuvasi Instagramissa
- Vaparikoulutukset käynnissä 28.09.2015 Lähes 400 vapaaehtoista kisajärjestelyissä
- Braginille jatkosopimus 09.07.2015 Venäjä Helsinkiin tutun valmentajan johdolla
- Chelios USA:n valmentajaksi 18.06.2015 USA:n valmennus nimetty
- USA:n nuorille päävalmentaja 08.06.2015 Ron Wilson aikoo palauttaa USA:n mitalikantaan
- Joulupukki matkaan jo käy 16.05.2015 Tervetuloa Helsinkiin Jenna Waugh!
- MM-kisat kiinnostavat 09.05.2015 Nuorten MM-kisojen liput tekevät kauppansa
- Liput myyntiin 27.4. 13.04.2015 Hinnat lapsilta alkaen 6, aikuisilta 11 euroa
- Kanadalle uusi päävalmentaja 24.03.2015 Dave Lowry on pelannut yli 1 000 NHL-ottelua
- USA-Kanada tapaninpäivänä 02.03.2015 Suomi avaa MM-kisat Valko-Venäjää vastaan
- Vapaaehtoishaku alkoi! 30.01.2015 MM-kisoihin haetaan yli 600 vapaaehtoista
- Jalonen korvaa Jortikan 20.01.2015 Nuorille Leijonille uusi päävalmentaja
- Lohkojako selvillä 06.01.2015 2016 Nuorten MM-kisojen lohkojako selvisi tänään
- Ensi vuonna Helsingissä? 25.12.2014 Jouluinen Helsinki valloittaa vierailijat
- Selänteestä suojelija 24.12.2014 Teemu Selänne on lupautunut MM-kisojen keulakuvaksi
- Valko-Venäjä tekee paluun 24.12.2014 Takaisin Nuorten MM-kisoihin Helsingissä 2016
- Kisapromoa Kanadassa 12.12.2014 Helsingin kisat esillä Kanadan MM-kisoissa
- Lippukuume nousussa 08.12.2014 Pääsyliput myyntiin kevään korvilla
- Ketkä pelaavat Helsingissä? 08.12.2014 Lohkojako selviää tammikuussa, otteluohjelma keväällä
- Kumppaniuutisia 08.12.2014 Scandic ja Helsinki Hospital mukana MM-kisoissa
- Organisaatio rakentuu 04.12.2014 Kummola puheenjohtaja, Bäckman pääsihteeri
- MM-kisat Helsingissä 04.12.2014 Hartwall Arena ja Helsingin jäähalli 2016 MM-näyttämöt