Kansainvälinen Jääkiekkoliitto
Loading...

Venäjä eteni finaaliin

USA taipui jälleen Venäjälle

Julkaistu 05.01.2016 02:28 GMT+2 | Kirjoittaja Lucas Aykroyd
Kaksi nopeaa maalia ottelun toisessa erässä ratkaisija voiton sitkeälle Venäjälle maalein 2-1.

Venäjän otettua voiton USA:sta toisessa semifinaalissa se eteni Suomen vastustajaksi finaaliin.

“Uskomatonta, En usko että teimme sen", sanoi Venäläishyökkääjä Radel Fazleyev. “Olen tehnyt työtä koko ikäni tämän eteen, ja teen kaikkeni, että voitamme kultaa huomenna.”

Venäjällä on ollut omat vaikeutensa turnauksessa. Viimeisimpänä viime hetken nousu neljännesfinaalissa Tanskaa vastaan 4-3-tappioasemasta lopulta jatkoaikavoittoon.

Yegor Korshkovin loistava yksilösuoritus toisen erän lopulla vei Venäjän 2-1-johtoon, kun hän nousi laidasta, pyörähti ja ajoi kohti maalia ja lirutti kiekon etukulmasta ohi Alex Nedeljkovicsin. Maali oli Korshkoville kisojen kahdeksas tehopiste ja nosti hänet samalla joukkueensa parhaaksi pistemieheksi.

Suomea vastaan luisteluvoimainen Venäjä taistelee maan neljännestätoista ja samalla ensimmäisestä kultamitalista sitten 2011 Buffalossa voittamansa mestaruuden. Viime vuonna maa saavutti hopeaa Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa.

“Pelaamme kovasti kaikkia vastaan", sanoi puolustaja Alexander Mikulovich. “Ei ole väliä, ketä siellä on – Kasperi Kapanen tai joku nelosketjun jätkä.”

Amerikkalaiset hakevat lohdutusta pronssiottelusta Ruotsia vastaan. USA on onnistunut neljästi aiemmin voittamaan pronssia (1986, 1992, 2007, 2011). Tappio Venäjälle oli pettymys suurin odotuksin turnaukseen lähteneelle USA:lle, jonka riveistä löytyy useita NHL:ään vrattuja pelaajia.

“On tää aika vaikea paikka", sanoi USA:n tähtihyökkääjä Auston Matthews. “He pitivät meidät kulmissa ja blokkasivat paljon vetoja.”

USA on nyt hävinnyt viisi peräkkäistä ottelua Nuorten MM-kisoissa Venäjää vastaan, ennen tätä iltaa muistissa ovat puolivälierätappiot sekä 2014 ja 2015. Vielä ihmeellisempi fakta on se, että USA ei ole pystynyt voittamaan Venäjää kertaakaan mitalipeleissä, kun IIHF otti nykymuotoisen turnaussysteemin käyttöön vuonna 1996.

Pavel Kraskovski vastasi Venäjän ensimmäisestä maalista ja Christian Dvorak USA:n ainokaisesta.

“Aloitimme hyvin", Dvorak sanoi. “Ajattelimme, että pelaamme tänään hyvän ja varman pelin. Kiekko ei pomppinut meille. Otimme myös turhia jäähyjä. Tuntuu pahalta, se on varma.”

Nälkäinen ja päättäväinen Venäjä hallitsi ottelua ja oli aktiivisempi, voittaen ottelun laukaisutilaston 33-27. Washington Capitalsin ensimmäisen kierroksen varaus viime kesältä Ilja Samsonov loisti turnauksen toisessa ottelussaan. Hän pelasi alkulohkossa ottelussa Valko-Venäjää vastaan, jonka Venäjä voitti maalein 4-1.

Valeri Bragin on nyt valmentanut Venäjää viisissä Nuorten MM-kisoissa ja joka kerta Venäjä on pelannut finaalissa. Mestaruuden maa on voittanut Braginin alaisuudessa vuonna 2011 Kanadaa vastaan. Hänen muut finaalit Venäjän peräsimessä ovat päättyneet tappioihin – 2005 Kanadalle, 2012 Ruotsille ja 2015 Kanadalle.

“Valmentaja painoitti, että meidän täytyy pelata yksinkertaisesti, laittaa kiekkoa verkkoon ja pelata kovaa ja taklata", sanoi Mikulovich.

Venäjä näytti paljon keskittyneemmältä kuin edellisessä Tanska-ottelussa, Venäjä tuli otteluun vahvasti.

Kuitenkin, USA iski ottelun avausmaalin ensimmäisen erän puolenvälin tienoilla, kun Sonny Milano nousi vasemmalta ja heitti täydellisen syötön keskelle ja Dvorak pääsi maalin edestä iskemään kiekon verkkoon.

USA:lla oli paikkoja lisätä johtoaan, mutta tolppaa lähemmäksi he eivät päässeet.

Venäjä puolestaan pääsi yrittämään tasoitusta kahden miehen ylivoimalla ensimmäisen erän lopulla, mutta Nedeljkovic USA:n maalilla oli mies paikallaan torjuen Venäläislaukaukset.

Venäjä onnistui toisen erän loppupuolella iskemään kaksi maalia vajaassa kahdessa minuutissa kääntäen ottelun itselleen. Ensin Kraskovski iski reboundin ohi Nedeljkovicin ja hetkeä myöhemmin Korshkov viimeisteli ottelun voittomaalin.

USA nosti tempoa viimeiseen erään ja voitti laukaukset 13-6, mutta ei onnistunut iskemään tasoitusta edes kahden miehen ylivoimalla eikä myöskään erän lopussa ilman maalivahtia.

Tulevasta finaalista Suomea vastaan Fazleyev totesi: “En edes tiedä, keitä he ovat. Tiedän vain miltä he näyttävät. Se oikealta ampuva häkkipää on todella hyvä. Hänellä on hyvä laukaus.”

USA:n päävalmentaja Ron Wilsonin on koottava joukkonsa huomista pronssiottelua varten.

“Meidän täytyy toipua tästä", Dvorak sanoi. “Meidän täytyy unohtaa tämä peli ja huolehtia huomisesta. Meillä on mahdollisuus voittaa pronssia, joten teemme kaikkemme, että voitamme huomenna”, Dvorak päätti.

Videot