Kansainvälinen Jääkiekkoliitto
Loading...

Sveitsi otti ohjat

Ensimmäinen voitto karsintasarjassa

Julkaistu 02.01.2016 22:34 GMT+2 | Kirjoittaja Risto Pakarinen
Sveitsi on askeleen lähempänä pääsarjassa pysymistä, kiitos 5-1 -voiton.

Timo Meierin kenttä maalasi kakasi tärkeää maalia toisessa erässä. Meier ja hänen linjamiehensä Denis Malgin tekivät yhden ja keräsivät molemmat kaksi syöttöä.

”Emme ole vielä voittaneet mitään. Huominen peli on suuri meille, ja haluamme pelata parhaan pelimme silloin”, sanoi Meier.

”Olemme pelanneet heitä vastaan ennenkin, joten tiesimme mitä odottaa. Ja he eivät ole luovuttaneet vielä”, Meier lisäsi.

Sveitsi laukoi ottelussa 41 kertaa, kun Valko-Venäjän laukaisumäärä oli 21.

Valko-Venäjän ainoan maalin laukoi Dmitri Bruinitski.

Valko-Venäjä ei ole koskaan voittanut Sveitsiä nuorten kisoissa. Maali ero joukkueiden viidessä edellisessä pelissä on ollut 20-7 Sveitsille, mutta toisaalta joukkueiden viimeisin kohtaaminen on ollut vuonna 2006.

”Pelasimme hyvin ensimmäisessä erässä ja teimme ensimmäisen maalin, mutta he saivat maalin pian jälkeemme”, Vadim Malinovski sanoi.

Valko-Venäjä sai otteluun hyvän alun kun 30 sekunnin pelin jälkeen se pääsi ylivoimalle. Sveitsi pelasi alivoiman hyvin ja piti Valko-Venäjän pois maalintekopaikoilta, kunnes kahden minuutin kohdalla Buinitski luisteli ja lämäröi Valko-Venäjän johtoo.

Viisi minuuttia Valko-Venäjän maalista Sveitsi tasoittaa pelin Noah Rodin rystylyönti tasoitti ottelun.

Valko-Venäjä sai ensimmäisessä erässä kaksi ylivoimaa, mutta eivät hyödyntäneet saatua ylivoimaansa.

Toisessa erässä Sveitsi sai ylivoiman kun Valko-Venäjän Ruslan Vasilchuk sai 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Vaikka joukkue selvisi alivoimasta, se väsytti joukkueen ja antoi Sveitsille voiton avaimet.

”Menetimme energiamme ja oli todella vaikeaa luovia hyökkäysalueella”, Malinovski sanoi.

Sveitsi vei toistaa erää. Laukaukset olivat Sveitsille 20-6.

”Emme olleet oikeassa mielentilassa ja olimme ehkä hieman turhautuneita kun emme selviytyneet neljännesfinaaleihin, mutta saimme sen mielentilan pois”, Meier sanoi.

Sveitsi meni johtoon kun Denis Malginin maalilla, kun Malgin toimitti kiekon maaliin ylähyllylle.

Sveitsiltä hylättiin kolme maalia videotarkastusten jälkeen. Kaksi maaleista todettiin potkumaaleiksi ja yhdessä maaleista pelaaja oli maalivahdin alueella.

Ottelua oli jäljellä yhdeksän minuuttia kun Juliet Privet pisti kiekon maaliin kolmannesta paluukiekosta. Ja 61 sekuntia ennen loppua Sveitsin Meier sinetöi ottelun ylivoimalla.

”Meidän täyttyy vain pelata omaa peliämme, pitää se yksinkertaisena ja pelata vahvuuksillamme. Huomenna haluamme olla paljon vahvempia kuin olimme tänään”, Meier sanoi.

Valko-Venäjä pitää tänään joukkuepalaverin.

”Sveitsi kontrolloi peliä täysin. Meillä oli monia pelaajia, jotka eivät ole olleet koskaan tällaisessa tilaneessa ja meidän täytyy ymmärtää, että koko joukkueen täytyy pitää yhtä”, sanoi Valko-Venäjän päävalmentaja Alexander Beliavski.

”Totta kai meidän täytyy voittaa huomenna, meillä ei ole vaihtoehtoa”, Malinovski lisäsi.