Kansainvälinen Jääkiekkoliitto
Loading...

Georgiev Venäjän sankari

Venäjä voitti Tshekin rankkarikisassa

Julkaistu 26.12.2015 20:31 GMT+2 | Kirjoittaja Risto Pakarinen
Nuorten MM-kisojen avausottelu venyi rangaistuslaukauskilpailuun, jossa vain Venäjän Maxim Lazarev onnistui maalinteossa.

MM-kisojen avausottelun Tshekki-Venäjä lopputulosta saatiin odottaa rangaistuslaukauskisaan asti, kun ottelu päättyi varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen tasan 1-1. Venäjän maalivahti Alexander Georgiev torjui kaikki Tshekin kolme yritystä samalla kun Maxim Lazarev onnistui tekemään Venäjän ainoan osuman varmistaen näin Venäjän 2-1 -voiton.

Tshekki lähti otteluun luottavaisin mielin, sillä se esitti hyviä otteita Venäjää vastaan muun muassa vuoden takaisissa nuorten MM-kisoissa sekä kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

- Olimme hieman hermostuneita aluksi, mutta paransimme peliämme ensimmäisen erän jälkeen, sanoi Tshekin maalivahti Vitek Vamecek.

Tshekki siirtyi ottelussa johtoon toisen erän puolivälin jälkeen, kun Michael Spacek pääsi yrittämään rangaistuslaukausta Venäjän rikkeen vuoksi. Kolmannessa erässä Venäjä pyöritti peliä ja sai tasoituksen viimein aikaan erän puolivälissä, kun Artur Lauta viimeisteli osuman.

- Tiesimme että Venäjä tulee viimeisessä erässä kovaa päälle, mutta olimme itse myös hieman liian passiivisia, maalintekijä Spacek arvioi.

Vaikka Tshekki hävisi ottelun, saattaa Venäjää vastaan napattu piste olla sille myöhemmin turnauksessa vielä hyvinkin arvokas. Tshekki jatkaa turnaustaan maanantain päiväottelussa Slovakiaa vastaan. Venäjä kohtaa samana iltana Nuoret Leijonat.

Videot